Tutustu meihin
Paikallista vaikuttamista.Yhdessä.
Etelä-Kuopion Pitäjäraati toimii alueen asukkaiden ja kaupungin välisenä vuoropuhelukanavana. Meidän tehtävämme on tuoda esiin kylien näkemyksiä, kehittämistarpeita ja vahvuuksia – sekä edistää yhteistyötä alueen toimijoiden kanssa.
Meitä yhdistää halu tehdä hyvää omalle alueelle.

Mitä teemme?
Kokoamme asukkaiden ääntä
Keräämme näkemyksiä, ideoita ja huolia alueen arjesta – ja viemme ne eteenpäin kaupungin valmisteluun.
Vaikutamme valmisteluun
Seuraamme Etelä-Kuopiota koskevia suunnitelmia ja hankkeita sekä osallistumme niihin rakentavasti.
Rakennamme yhteistyötä
Teemme yhteistyötä kyläyhdistysten, paikallisten toimijoiden ja kaupungin välillä.
Edistämme yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia
Tuemme tapahtumia, harrastustoimintaa, kulttuuria, liikuntaa ja turvallista arkea.
Näin voit vaikuttaa
- Osallistu asukastilaisuuksiin >>Järjestämme asukastilaisuuksia muutaman kerran vuodessa eri kylillä ajankohtaisten teemojen ympärille. Tilaisuuksissa pääset vaikuttamaan oman alueesi kehittämiseen, tuomaan esiin näkemyksiäsi ja keskustelemaan suoraan ajankohtaisista asioista. Voit osallistua juuri sinulle sopivalla tavalla - tulla kuuntelemaan, jakaa omia ajatuksiasi tai nostaa esiin ideoita ja kehittämisehdotuksia pitäjäraadin käsiteltäväksi.
- Seuraa viestintäämme >>Voit seurata viestintäämme sivustollamme olevan Ajankohtaista-osion kautta, sekä ottamalla Facebook- ja Instagram- tilimme seurantaan.
- Ota yhteyttä raadin jäseniin >>Voit laittaa suoraan sähköpostia Pitäjäraadin jäsenille, tai lähettää viestin Ota yhteyttä-sivulla olevan lomakkeen kautta.
- Kerro meille ideasi ja kehitysehdotukesi >>Otamme mielellämme vastaan kehitysideoita Pitäjäraadin alueen asukkailta!




Yhdessä rakennamme Etelä-Kuopiosta entistävahvemman ja viihtyisämmän alueen!
Pitäjäraadin jäsenet

Sami Harju
Puheenjohtaja

Sanna Kauvosaari
Varapuheenjohtaja

Tuomo Saharinen
Sihteeri

Hanna-Kaisa Markkanen
Viestintävastaava

Tero KiiskinenTuula KoivistoinenSanteri NiskanenJuho KemppinenJanne KantelinenEila KinnunenJari LehteläJari PiirainenTeuvo RuotsalainenSusanna Huupponen
Ajankohtaista Etelä-Kuopiossa
Syys 7
KIITOS ELÄINPUISTOPÄIVÄSTÄ!💚
Vaikka päivä oli kylmä ja tuulinen, saatiin eläinpuistoon mukavasti väkeä, kohtaamisia ja hyvää meininkiä! 🐷🐴🦆🐰🐱
Päivän aikana juteltiin Pitäjäraadista, vastattiin asukaskyselyyn ja päästiin myös merkitsemään oma asuinpaikka yhteiseen Etelä-Kuopion karttaan.📍
Tunnelmaa toi Juuso Happonen, joka kierteli eläinpuistossa musiikkia soittaen ja kävijöitä viihdyttäen. 🎶
Iso kiitos kaikille mukana olleille! 🫶
Ja jos et vielä ehtinyt vastata asukaskyselyyn, käy kertomassa oma mielipiteesi ja ideasi Etelä-Kuopion kehittämisestä! 💚
👉 Jokainen vastaus on tärkeä – juuri sinun näkemyksesi haluamme kuulla.
#eteläkuopio #pitäjäraati #kuopio #asukaskysely
...
Elo 30
🐾 ELÄINPUISTOPÄIVÄ 6.9.2026 🐾
Tule mukaan viettämään yhteistä päivää Kuopion Eläinpuistoon!💚
Päivän aikana pääset tutustumaan pitäjäraatiin, tapaamaan alueen asukkaita ja kertomaan mielipiteesi asukaskyselyssä. Lisäksi voit merkitä kotipaikkasi yhteiselle aluekartalle.📍
🎟️ 200 ensimmäistä asukaskyselyyn vastannutta alueen asukasta saa eläinpuistolipun!
Kyselyyn voit vastata ennakkoon tai paikan päällä tapahtumapäivänä klo 10–14.
📅 Su 6.9.2026 | klo 10–14
📍 Kuopion Eläinpuisto, Rantasuontie 39
Tule mukaan – nähdään eläinpuistossa!🐰🐐
#eläinpuistopäivä #kuopioneläinpuisto #eteläkuopio #pitäjäraati #asukaskysely
Linkki biossa!
...
Elo 23
Tällä viikolla on jaettu flyereitä ahkerasti ympäri kyliä!😄 Tupsahtiko sinunkin postilaatikkoosi jo tällainen?
Flyerissä kerrotaan Etelä-Kuopion pitäjäraadista sekä tulevasta Eläinpuistopäivästä.🦙🐐
📅 Su 6.9. klo 10–14
🎉 Ohjelmaa kaikenikäisille
Eläinpuistopäivän tavoitteena on tehdä pitäjäraatia tutuksi kaikenikäisille ja tarjota alueen asukkaille mahdollisuus viettää yhdessä mukavaa sunnuntaipäivää.💚
Flyerin toisella puolella olevan QR-koodin kautta voi vastata kyselyyn – ja kyselyyn vastaamalla saa lipun eläinpuistoon! 🐾🎟️
Varsinainen Eläinpuistopäivän tapahtumasivu julkaistaan Facebookissa myöhemmin.👋
Ja hei – välillä paras tapa tulla tutuksi on ihan vain jalkautua kylille.💚😄
#kuopio #kylät #eteläkuopio
...
Elo 2
📬 Etsimme nuoria postilaatikkojakeluun!
Etelä-Kuopion Pitäjäraati hakee 12–18-vuotiaita Etelä-Kuopion kylissä asuvia nuoria tekemään kertaluonteisen postilaatikkojakelun viikolla 33 (10.–16.8.2026).
👥 Kokoa asuinkylästäsi jakeluryhmä, sopikaa jakoalueista ja ilmoittautukaa viimeistään 7.8.2026 sähköpostilla:
📧 etelakuopionpitajaraati@gmail.com
Jos samalta kylältä ilmoittautuu useita ryhmiä, jakelun toteuttava ryhmä arvotaan.
Jakelijoita tarvitaan kylittäin:
📍 Kurkimäki – 5 nuorta
📍 Vehmasmäki – 4 nuorta
📍 Pellesmäki – 2 nuorta
📍 Puutossalmi – 2 nuorta
📍 Sotkanniemi – 1 nuori
📍 Kuhanen – 1 nuori
📍 Hiltulanlahti (kaava-alueen ulkopuolinen alue) – 1 nuori
🎁 Palkkio: Jokainen jakeluun osallistuva nuori saa palkkioksi 20 € arvoisen lahjakortin Kauppakeskus Matkuksen liikkeisiin.
Ilmoittautumisessa tarvitsemme:
• kaikkien jakelijoiden nimet ja syntymävuodet
• ryhmän yhteyshenkilön nimen, sähköpostiosoitteen ja puhelinnumeron
Huomioithan, että jakaminen tapahtuu omalla vastuulla ja edellyttää nuoren huoltajan lupaa toimia jakelijana.
#eteläkuopionpitäjäraati #nuoret #etelakuopiokartalle
...
Kesä 18
🔥 Kylät elävät, kun ihmiset kohtaavat
Viime viikkoina olemme puhuneet paljon yhteistyöstä, yhteisöllisyydestä ja siitä, miten rakennamme yhdessä entistä viihtyisämpää Etelä-Kuopiota. Juhannuksena nämä asiat näkyvät parhaimmillaan, kun kokoonnumme yhteen nauttimaan keskikesän juhlasta.
Juhannuskokko Sotkanhelmessä klo 21.00–24.00.
Valvojat ovat paikalla ja sääkin näyttää suosivan tapahtumaa. Tervetuloa mukaan viettämään juhannusiltaa hyvässä seurassa!🔥🌿☀️
...
Kesä 4
Yhdessä kohti parempaa Etelä-Kuopiota.💚
Etelä-Kuopion yhdistykset kokoontuivat Kurkimäen koululle pitäjäraati-iltaan tutustumaan raadin toimintaan ja uusiin verkkosivuihin sekä pohtimaan alueen tulevaisuutta.
Työpajoissa nousivat esiin muun muassa palvelut, liikenneyhteydet, turvallisuus, ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet sekä yhdistysten yhteistyön vahvistaminen. Keskustelu oli aktiivista, idearikas ja eteenpäin katsovaa.
Lämmin kiitos kaikille osallistujille! Yhdessä löydämme parhaat keinot kehittää Etelä-Kuopiota ja tehdä siitä entistäkin viihtyisämmän paikan asua, harrastaa ja toimia.
#yhdistystoiminta #yhteisöllisyys #yhdessäeteenpäin #etelakuopiokartalle
...
Touko 23
Paikallisia kuulumisia, tapahtumia ja yhteisiä asioita — nyt yhdessä paikassa.💚
🌐 www.etelakuopionpitajaraati.fi
#kuopio #eteläkuopio #kylät #yhdessä
...
Touko 17
Etelä-Kuopion pitäjäraati kutsuu alueen yhdistykset yhteiseen iltaan verkostoitumaan, vaihtamaan ajatuksia ja ideoimaan alueemme kehittämistä — rennolla, mutta vaikuttavalla otteella.😊
📍 Kurkimäen koulun ruokala
🗓️ Ti 26.5
⏰ klo 17–19
Illan aikana:
☕ Kahvitarjoilu
🤝 Verkostoitumista
💡Yhteistä ideointia
📱 Some- ja näkyvyysasioita
🏘️ Keskustelua Etelä-Kuopion ajankohtaisista asioista
Tilaisuus on tarkoitettu alueen yhdistysten hallituksille ja aktiivitoimijoille — mutta ennen kaikkea kaikille, joita kiinnostaa Etelä-Kuopion kehittäminen yhdessä.💛🌿
...
Touko 4
🌿 Etelä-Kuopion pitäjäraati kokoontui 3.5. Juustoportilla hyvissä merkeissä.
Kokouksessa juteltiin mm. verkkosivuista, tulevista tapahtumista sekä alueen kehittämisestä – samalla pohdittiin myös, tarvitaanko pidemmälle menevää kehittämissuunnitelmaa.
Välissä on myös ehditty olla menossa mukana:
◼️ talousinfossa (14.4.)
◼️ pitäjäraatien yhteisessä markkinointi- ja viihtyisyystapaamisessa (21.4.)
Toukokuu on meille tärkeä – uudet verkkosivut on tarkoitus saada ulos kuun puolivälin paikkeilla!🤩
#eteläkuopio #pitäjäraati #lähidemokratia
...
Huhti 16
Pitäjäraati kutsuu – yhdessä iloa, lämpöä ja hyviä kohtaamisia.💚
Kuopion ikäihmisten ja eläkeläisjärjestöjen kesäjuhla on enemmän kuin tapahtuma – se on silta ihmisten välillä. Pitäjäraadin näkökulmasta nämä hetket ovat tärkeitä: ne tuovat yhteen kokemuksen, arjen viisauden ja yhteisön voiman.☀️
#yhdessä #ikäihmiset #eläkeläiset #osallisuus #pitäjäraati
...
Maalis 24
👥 Keitä me olemme?
Pitäjäraadissa toimii joukko eri-ikäisiä aikuisia eri kylistä. Tuomme mukaan erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia arjesta sekä kylätoiminnasta.
Osaamisemme perustuu arjen kokemukseen, aktiiviseen kylätoimintaan ja ymmärrykseen siitä, mikä asukkaille on tärkeää.
Joukossamme on monipuolista osaamista ja kokemusta eri aloilta. Olemme asuneet alueella eri aikoja ja tulemme eri kylistä, mutta meitä yhdistää halu kehittää omaa aluettamme.
Tavoitteenamme on rakentaa yhteisöllisempää Etelä-Kuopiota, jossa on hyvä asua, elää ja vaikuttaa.💚
#eteläkuopio #pitäjäraati #yhteisöllisyys
...
Maalis 23
🌿 Pitäjäraati kokoontui Vehmasmäen koululla
Kokouksessa käsittelimme muun muassa:
💻 pitäjäraadin verkkosivujen perustamista
📄 vuoden 2026 toimintasuunnitelmaa
📢 viestintää ja näkyvyyttä alueella
🤝 tulevia tapahtumia ja yhteistyötä
Kokouspäivään mahtui myös hyvää keskustelua ja yhdessä ideointia – juuri sitä, mistä pitäjäraadin toiminta rakentuu.💚
👉 Mitä asioita sinä toivoisit kehitettävän omalla alueellasi?
#kuopio #lähidemokratia #maaseutu
...
Helmi 25
🌿 Etelä-Kuopion Pitäjäraati on käynnistynyt!
Ensimmäinen kokouksemme on nyt pidetty – ja saman pöydän ääressä istui joukko eri kylien asukkaita, eri-ikäisiä ja erilaisista taustoista.
Meitä yhdistää kuitenkin sama ajatus: halu tehdä hyvää omalle alueelle.💚
Yhteinen tavoitteemme on vahvistaa alueen näkyvyyttä, edistää palvelujen saatavuutta ja lisätä asukkaiden hyvinvointia.
Verkkosivusto on tulossa pian, ja kun toimintasuunnitelma on valmis lähikuukausina, kerromme tarkemmin mitä kaikkea on luvassa.
💡 Pysykää kuulolla – seuraavaksi esittelemme tarkemmin, keitä me olemme ja millaista osaamista pöydän ääressä on mukana.
#eteläkuopio #pitäjäraati #yhteisöllisyys #asukkaidenääni #maaseutu
...
Etelä-Kuopion Pitäjäraati- Facebook
Vaikka päivä oli kylmä ja tuulinen, saatiin eläinpuistoon mukavasti väkeä, kohtaamisia ja hyvää meininkiä! 🐷🐴🦆🐰🐱
Päivän aikana juteltiin Pitäjäraadista, vastattiin asukaskyselyyn ja päästiin myös merkitsemään oma asuinpaikka yhteiseen Etelä-Kuopion karttaan.📍
Tunnelmaa toi Juuso Happonen, joka kierteli eläinpuistossa musiikkia soittaen ja kävijöitä viihdyttäen. 🎶
Iso kiitos kaikille mukana olleille! 🫶
Ja jos et vielä ehtinyt vastata asukaskyselyyn, käy kertomassa oma mielipiteesi ja ideasi Etelä-Kuopion kehittämisestä! 💚
👉 Jokainen vastaus on tärkeä – juuri sinun näkemyksesi haluamme kuulla.
#eteläkuopio #pitäjäraati #kuopio #asukaskysely
Tule mukaan viettämään yhteistä päivää Kuopion Eläinpuistoon!💚
Päivän aikana pääset tutustumaan pitäjäraatiin, tapaamaan alueen asukkaita ja kertomaan mielipiteesi asukaskyselyssä. Lisäksi voit merkitä kotipaikkasi yhteiselle aluekartalle.📍
🎟️ 200 ensimmäistä asukaskyselyyn vastannutta alueen asukasta saa eläinpuistolipun!
Kyselyyn voit vastata ennakkoon tai paikan päällä tapahtumapäivänä klo 10–14.
📅 Su 6.9.2026 | klo 10–14
📍 Kuopion Eläinpuisto, Rantasuontie 39
Tule mukaan – nähdään eläinpuistossa!🐰🐐
#eläinpuistopäivä #kuopioneläinpuisto #eteläkuopio #pitäjäraati #asukaskysely
Linkki kyselyyn: https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSfeqo1UqU9dDr5T6vwY-MO9mHY1rfUDxlcXlslrOi5auddVZw/viewform?usp=header
Sunnuntaina 30.8. Valoharjulla on luvassa koko perheen kylätapahtuma, kun Sirkus Lilliputti saapuu paikalle. Ohjelmassa on maksuton ja osallistava sirkusshow, perhebingo sekä kahvi- ja mehuhetki.💛
Etelä-Kuopion Pitäjäraati on mukana tukemassa tapahtumaa - saapa nähdä, kenelle bingopotti tällä kertaa napsahtaa!🎱✨

Ota yhteyttä
etelakuopionpitajaraati@gmail.com
Tue ja seuraa toimintaamme somessa@etelakuopionpitajaraati
ALL RIGHTS RESERVED © ETELÄ-KUOPION PITÄJÄRAATI




